top of page

TARINAMME

POHJOISEN LUONNOSTA INSPIRAATIOTA IDEALLE

Oli syyskuu 2017 ja olin juuri palannut pari viikkoa aiemmin Kiinasta kolmen kuukauden työharjoittelusta. James oli samaan aikaan lähtenyt Filippiineille “Suomen Selviytyjien”-kuvauksiin kun minä lähdin Kiinaan. Sovimme ennen matkojamme, että lähdemme syksyllä Ruotsin ja Norjan suuntaan ihastelemaan pohjoisen ruskaa. Kahden viikon road trip oli kieltämättä upeimpia automatkoja mitä olen tehnyt. Matkan kohokohtia olivat Ruotsissa Abiskon kullanvärisenä hohtavat ruskaiset tunturimaisemat, Norjassa Lofoottien satumainen niemimaa, revontulet Trondheimissa, sortumisvaaran uhalla elävä Geirangerfjordin vuono, vaellukset Preikestolenissa ja Trolltungalla sekä rentoutuminen Stavangerin katutaiteen ympäröimänä matkan päätteeksi. 

 

Tällä samalla matkalla teimme myös lopullisen päätöksen yhteisen yrityksen perustamisesta. Kahdestaan siellä pohjoisen luonnon helmassa vaeltaessa ja mietiskellessä suunnitelmat selkiytyivät ja tajusimme, että tämä idea täytyy toteuttaa. Minulla oli vuosia aiemmin 2014-2015 välillä ideana ystäväni kanssa kiertää erilaisissa tapahtumissa luennoimassa omien unelmien saavuttamisesta Dreamspire-järjestömme kautta, mutta aika ei ollut vielä kypsä silloin. Suuria suunnitelmia löytyi, mutta osaaminen ja muut tärkeät resurssit puuttuivat. Samaan aikaan noina vuosina James eli todella hektistä aikaa urallaan keikkaillen ja vieraillen kymmenissä kouluissa ympäri Suomea. 

 

IDEAN KIRKASTAMINEN

Matkallamme Ruotsissa ja Norjassa vuonna 2017 molemmat tajusimme, että tämä idea täytyy toteuttaa. Tällä kertaa aika oli kypsä ja meillä oli kahdestaan tarpeeksi osaamista ja verkostoja idean toteuttamiseksi. Ajatuksena oli se, että rakennamme jotain mikä tuntuu itsellemme merkitykselliseltä. Jotain mitä tekisimme siksi, että se tuntuu oikealta ja olisi kaiken lisäksi hauskaa. Jotain mitä emme tekisi vain rahan vuoksi, mutta josta olisi hienoa kaiken hauskan lisäksi saada myös elantoa itselleen. Voisimme puhua reissuistamme, omista intohimoistamme ja muista tärkeistä aiheista erilaisissa tapahtumissa inspiroiden ihmisiä etsimään omaa polkuaan ja toteuttamaan omaa elämäntarkoitustaan. 

 

Tajusin kuitenkin ettei Jamesin puhekeikkojen välittäminen riittäisi ja ettei minulla ole tarpeeksi nimeä, että minua edes pyydettäisiin puhumaan minnekään. Ideana oli sen vuoksi välittää muita henkilöitä Jamesin lisäksi ja meiltä löytyi onneksi omista tuttavapiireistämme paljon osaavia henkilöitä, jotka olivat jo luoneet nimeä omilla aloillaan. Ideat olivat jo valmiina vuoden 2017 lopussa, mutta meni vielä vuosi ennen kuin lähdimme toteuttamaan niitä oikeasti. Itselläni oli ajatus saada työpaikka markkinoinnin tai kuvauksen saralla, mutta yhdeksän kuukauden tuloksettoman etsinnän jälkeen päätin kesällä 2018, että nyt ei auta muu kuin perustaa yritys ja saada se kasvamaan pikkuhiljaa. 

IDEASTA KONKREATIAAN

 

Paperihommat aloitettuamme syksyllä 2018 piti yritykselle keksiä nimi. Ideaalitilanne olisi löytää hyvä toimintaamme kuvaava nimi, joka tuntuisi oikealta yrityksellemme. Eräänä iltana olin valmistelemassa käsikirjoitusta tuleviin kielivideoihin, joissa aiheena oli eri kielten sanat, joita ei voi kääntää tai joille ei löydy suoraa käännöstä muissa kielissä. Japanin kielen sanoja läpikäydessä muistin yhtäkkiä Alan Wattsin maininneen jonkun sanan, joka merkitsi elämän tarkoitusta. Muistan kuinka Alan selosti tämän elämäntarkoitusta merkitsevän konseptin olevan jopa yksi Okinawan saaren asukkaiden pitkäikäisyyden salaisuuksia. En löytänyt sanaa listasta joten googletin kaikki mahdolliset hakusanat liittyen Alan Wattsiin ja tähän elämäntarkoitusta merkitsevään sanaan. 

 

Lopulta hetken raivokkaiden googlailujen jälkeen löysin vastauksen. “Ikigai” oli sana mitä olin etsinyt. Se oli omasta mielestäni sopivan lyhyt ja helppo. Tärkeintä oli kuitenkin sen merkitys. Ajatuksena oli alussa välittää puhujia erilaisiin tapahtumiin, koska se oli ainut asia mitä pystyimme sen hetkisillä resursseilla tekemään. En kuitenkaan halunnut yrityksen nimen kuitenkaan viittaavan liikaa puhujien välittämiseen, koska tavoitteena oli enemmänkin löytää nimi, joka loisi henkilölle mielikuvia siitä mitä yritys edustaa eikä vain siitä mitä se tarjoaa. Tiesin myös, että yrityksen toiminnassa tulisi varmasti muutoksia ja silloin nimi olisi rajoittanut toimintaa jos nimi viittaa johonkin tiettyyn palveluun ja yritys silti tarjoaisi kaikkea muuta samalla. 

 

Alustavasti kuitenkin mietimme järjestävämme myös tapahtumia jossain vaiheessa ja nyt tätä kirjoittaessa elokuussa 2019 olemme panostamassa myös vaikuttajamarkkinointiin. Pääpaino onkin siinä, että meillä on eri alojen vaikuttajia, jotka voivat tehdä vaikuttajamarkkinointia samanlaisia arvoja jakavien yritysten kanssa ja sen lisäksi pitää puheita. 

 

Viralliseksi nimeksi tuli loppujen lopuksi Ikigai Events Oy, koska Ikigai Oy oli jo varattu ja samoin kaikki .net, .com ja .fi -loppuiset domainit. Lopulta täytyi ostaa www.ikigai.events domaini ja laittaa nimeen lisäksi “Events”, joka viittaa tapahtumiin mikä sopi parhaiten vaihtoehdoista, jotka olivat käsillämme. 

 

TÄMÄN HETKEN TILANNE

Tällä hetkellä Ikigain riveissä on hieman yli kaksikymmentä vaikuttajaa. Aloitimme toimintamme elokuussa 2018 ja kesällä 2019 tiimimme kasvoi kaksosten Naomin ja Wandan liityttyä osakkaiksi yritykseemme. Ikigain tarina on nyt alkamassa vasta kunnolla ja pyrimme levittämään nyt yrityksemme kautta merkityksellisen elämän sanomaa tulevina vuosina vaikuttajiemme ja tapahtumiemme välityksellä.

Tiimimme

Tiimimme

Ota yhteyttä: TeamMember
DSC_0716.jpg

Kristian Muthugalage

CEO

info@ikigai.events

+358 451395430

henkkarit02_edited.jpg

Wanda Holopainen

Brand Activist Advisor

DSC_0506.jpg

James Nikander

Influencer Relations Manager

DSCF9978-4_edited.jpg

Naomi Holopainen

Brand Activist Advisor

Ota Yhteyttä

Jätä tarjouspyyntö, hae vaikuttajaksi tai jätä yhteydenotto pyyntö.

Tarjouspyynnössä kerro minkälaiseen tapahtumaan tai tarkoitukseen vaikuttajaa tarvitaan, mikä on budjetti sekä missä ja milloin vaikuttajalle olisi tarvetta. Voimme näin auttaa myös teitä valitsemaan parhaan vaikuttajan tai brändi aktivistin tarpeidenne perusteella. 

Vaikuttaja hakemuksessa ilmoita oletko hakemassa vaikuttaja vai brändiaktivisti listoillemme.

Jos tarvitsette apua kampanja suunnittelussa tai ideoinnissa, löytyy meiltä myös yhteistyö kumppaneina brändi aktivisti neuvojat. 

TAI LAITA SUORAAN SÄHKÖPOSTIA OSOITTEESEEN

INFO@IKIGAI.EVENTS

Viestinne on onnistuneesti lähetetty.

Ota Yhteyttä
bottom of page